Laskettelua kuumalla hiekalla ja aggressiivista levytystä

Huacachina auringon laskiessa

Tutkimusretkeilijäkolmikon suunnatessa Machu Picchulle halusimme muiden kesken ottaa pitkän reissurutistuksen jälkeen rennommin ja aloimme kartoittaa muita vaihtoehtoja Liman lähialueilta. Matkamme aikana olemme ehtineet nähdä valtameriä, saaria, laguuneja, vesiputouksia, luolia ja ties mitä muuta. Liman lähistöllä sijaitsevalla Huachachina nimisellä kylällä oli kuitenkin tarjottavanaan jotain meille vierasta: aavikko.

Lentoväsymyksestä selvittyämme hyppäsimme bussiin, joka körötteli viiden tunnin matkan kaupungin sykkeestä aavikon keskellä olevalle keitaalle kylään, jossa vakituisesti asuu 150 ihmistä. Vaikka ensivaikutelman saimme illan pimeydessä, Huacachina vakuutti meidät saman tien. Eikä vähiten sen takia, että Bananas Hostellissa, jossa majoituimme, tarjottiin sinä iltana grilliherkkuja notkuvista pöydistä vaivaiseen 25 solin hintaan (noin 7,5e).

Kauniin ja erikoisen luonnon lisäksi Huacachina kiehtoi meitä, sillä siellä on mahdollista lasketella kuumalla hiekalla aavikon keskellä. Suomalaiselle tämä kokemus oli varsin mielenkiintoinen ja ensimmäisenä päivänä tuotti melkoisia haasteita järkyttävän paahteen ja väärän tekniikan takia. Voisi kuvitella, että sandboarding toimisi samanlailla, kuin lumessa lautailu tai että surffauksen tekniikasta olisi siinä jotain hyötyä, mutta ei.  Noh tekniikasta viis, hauskaa oli! Itse hiekkasurffauksen lisäksi kokemus oli huippu jo senkin takia, että pääsimme dyyneille ”hiekkakirpun” kyydissä, joka oli kuin luonnon vuoristorata.

Seuraavana päivänä lähdimme hikkasurfaamaan vasta illan viiletessä, jolloin laskeminen oli paljon miellyttävämpää ja vauhtikin hurjempaa (oletettavasti johtuen siitä, että hiekka oli kylmää, kai?). Lisäksi näimme kuinka laskeva aurinko värjäsi taivaan punaiseksi ja peitti dyynien korkeuserot hämärään. Maailma on kyllä kaunis paikka asua.

Levytystä kattoterassilla

Loppulomaksi suuntasimme Liman kaupungin osaan Mirafloresiin, josta vuokrasimme itsellemme neljän makuuhuoneen asunnon 18. Kerroksesta merinäköalalla. Talonyhtiöstä löytyvät kuntosali, sauna ja kattouima-allas takasivat meille totaalirentoutumisen (paitsi Henriikalle riitti ihan vaan kämpässä oleva kaapelitelevisio).

Vesileikkejä Huacachinassa

Seuraavaksi suuntaammekin meidän viimeiseen kohteen Rio de Janeiroon. Tuntuu, että kotimatka on jo alkanut. Mihin kaikki aika oikein hävisi?

Nähdään pian sukulaiset, kaverit ja kaikenkarviset pallerot Suomessa!

Rakkaudella,

Heidi 

Machu Picchu

Ihan alun perin kun suunnittelimme Mym-reittiä, valitsimme yhdeksi kohteeksi Perun Machu Picchun takia. Killroyn tarjoama Inca Trail paketin hinta säikäytti meidät (n. 850 €) ja haave Machu Picchusta poistui, mutta Peru jäi kohteeksi silti.

San Franciscon kentällä eräs TACAn virkailija (ilmeisesti Perulainen) totesi, että kai olette menossa Machu Picchulle.. Me vastasimme, ettei meillä ole aikaa ja virkailija oli todella ihmeissään. Minulla jäi tämä asia vaivaamaan ja mietiskelin asiaa lennon aikana. Peruun ja Limaan päästyämme aloin etsimään tietoa, mitä kaikkea Perussa voi MP:n ohella tehdä ja mikään ei sytyttänyt kympillä. Aloin etsimään vaihtoehtoisia keinoja päästä Machu Picchulle.

Viimeinen niitti minulle oli kun luin Liman hostellimme huoneen ulko-ovella olevan kyltin:
"Twenty years from now you will be more disappointed by the things you didn't do than by the ones you did do. So throw off the bowlines. Sail away from the safe harbor. Catch the trade winds in your sails. Explore. Dream."- Mark Twain

Sain houkuteltua Emman ja Tommin mukaan ja seikkailu alkoi.

Vaihtoehdot Cuscoon, josta pääsee Machu Picchulle (n. 1100 km):

1. Lentäen - kallis, nopea ja helppo
Hinta: n. 260-300 dollaria / hlö
Kesto: muutamia tunteja

2. Auton vuokraus - upeat maisemat, valinnan vapaus, teiden kunto? raskas?
Hinta viikolle: 240 - 320 dollaria yhteensä. Haasteena rajoitetut kilometrit ja liian myöhään aloitettu autojen etsiminen.

3. Bussi - raskas ja hidas, mutta edullinen (24 h)
Hinta: n. 35 dollaria / hlö suuntaansa. Halvin mahdollinen luokka ja firman nimi oli CIAL.

Päädyimme kolmanteen vaihtoehtoon eli bussiin. Aloitimme matkan Limasta noin tunnin myöhässä 15.40 ja saavuimme Cuscoon seuraavana päivänä kello 16 aikoihin. Bussikyyti oli pääosin todella positiivinen yllätys! Leveät, lähes makuuasentoon kaadettavat penkit, lentokoneruuan voittavat eväät ja useita snackejä. Lisäksi screeneillä pyöri hyviä leffoja (dubattuna tietty :/). Itse kyyti oli melkoista mutkittelua vuoristossa ja välillä sai kuumotella tosissaan kun menimme vuoren reunalla, ilman suojakaiteita. Myös ilmastointi olisi voinut toimia paremmin.


Pelikortit messissä ja korttihuijarit matkaseurana, mitäpä muutakaan sitä bussimatkan ajan tekisi?



Matkalle kannattaa varata mukaan wc-paperia, juotavaa (muutakin kuin vettä) ja jotain naposteltavaa. Me ostimme tonnikalaa, sipsejä ja keksejä. Matkalla ei ollut kuin yksi isompi pysähdys, joten älä laske täydennyksiä pysähdysten varaan. Ainoa isompi miinus matkassa oli, että Tommi sai jonkun mahaflunssan, joka vei ukosta mehut pariksi päiväksi.

Tällä kiitäjällä matkattiin Cuscoon.

Cuscossa majoituimme Wild Rover Hostellissa. Siisti, mutta meluisa bilehostelli, jossa todella hyvä palvelu ja kaikki puhuivat englantia. Majoitukselle tuli hintaa 34 ja 21 solia (13 ja 8 dollaria / henkilö). Cuscossa selvittelimme jatkokeinoja MP:lle. Meille helpoimmaksi ja edullisimmaksi keinoksi valitsimme seuraavan:

1. Bussi cusco - ollantaytambo (10 solia = alle 4 dollaria) noin 2 tuntia.
2. Juna ollantaytambo - aguas calientes (menopaluu 115 dollaria) - noin 4 tuntia. Tarjolla on kaksi yhtiötä, Perurail ja Incarail, meille valikoitui lippujen vähyyden vuoksi jälkimmäinen. Hintaeroa ei firmoilla juurikaan ollut. Kannattaa ottaa huomioon yhden laukun rajoitus ja painorajat (5 ja 8 kiloa). Ykkösprioriteettina omatoimimatkalle Machu Picchulle on siis VARATA JUNALIPUT. sen jälkeen kannattaa alkaa selvitellä muita jutttuja.
3. Yö Aguas Calientesissa ja aamulla Machu Picchuun todella aikaisin.



Inkarailin junan sisätilat. Ohivilisevät maisemat olivat myös henkeäsalpaavia.



Machu Picchun sisäänpääsyn hinnat, ensimmäinen opiskelija ISIC-kortilla, toinen normaalihinta:
Pelkkä Machu Picchu 64 / 128 solia (25 / 50 dollaria).
Machu Picchu + Machu Picchu mountain 71 / 142 solia (27,5 / 55 dollaria)
Machu Picchu + Huayna Picchu 74 / 148 solia (tämän olisimme halunneet, mutta kiintiö 400 / päivä oli myyty jo täyteen. Täältä näkee kuulema koko Machu Picchun ja auringon noustessa näky on komea! )

Menopaluu bussikyyti keskustasta 48 solia, noin 18,5 dollaria.
Kulut yhteensä/hlö:
Lima - Cusco 90 solia
Cusco - Ollantaybo 10 solia
Ollantaytambo - Aguas Calientes - Ollantaytambo 115 dollaria
Machu Picchu sisäänpääsy 71 solia
Menopaluu bussi Machu Picchuun 48 solia
Ollantaytambo - Cusco 10 solia
Cusco - Ica 65 solia
Ica - Lima 35 solia
Kokonaiskulut siis /hlö:
329 solia = 127 dollaria + 115 = 242 dollaria

D-day:

Kello pärähti soimaan kello 04.45 ja kolmen hengen huoneessamme alkoi täysi tohina! Tommin kanssa rynnättiin suihkuun ja Emma koitti koota itsensä aikaisesta aamuherätyksestä huolimatta. Reput oli jo pakattu illalla, joten niiden kanssa ei tarvinnut säätää. Mukaan otimme energiapatukoita ja poweradet, ne kannattaa laittaa hieman piiloon, sillä Machu Picchulle ei saa viedä ruokaa ja juomaa, tosin emme nähneet tarkastuksia. Myös vessapaperi, sateenpitävä suoja repulle ja tietty kamera ovat ehdottomia välineitä. Ostimme matkalta vielä sadeponchot.

Kuten varustuksesta voi päätellä, keli ei ollut ihan parhaasta päästä, vaan pilvinen ja sateinen. Emme antaneet sen haitata vaan suuntasimme 100 metrin päässä olevalle bussiasemalle hyvissä ajoin. Ensimmäiset bussit lähtevät 5.30 ja me olimme paikalla n. 5.20. Pääsimme kolmanteen bussiin.



Bussi ajoi melkoista rallia mutkaisen vuoristotien ja noin puolen tunnin päästä olimme Machu Picchun porteilla. Ei muuta kuin sadevermeet päälle ja sisälle! Portilta on ehkä vartin matka itse pelipaikoille ja kyllähän fiilis oli mahtava, hienoisesta sumusta ja sateesta huolimatta! Jännä miten nopeasti sää vaihtelee vuoristossa, välillä oli todella kirkasta, välillä taas aivan sumuista. Kiertelimme Machu Picchua noin 3 tuntia ilman opasta, ainoastaan iPadin karttaa vilkuillen. (Jälkikäteen voimme suositella oppaan ottamista, käynnistä saa varmasti vielä enemmän irti oppaan kanssa).

9.05 lähdimme kapuamaan kohti Machu Picchu vuorta (3083m). Matkaan menisi noin 1,5 - 2,5 tuntia. Emma päätti noin kolmasosan jälkeen jäädä venailemaan ja Tommin kanssa jatkettiin huippua kohti. Välillä meinasi usko loppua, sen verran ohutta on ilma noissa korkeuksissa! Pahin hetki oli ehkä noin puolimatkassa kun vanha mies sanoi, että ylös kestää ainakin 3 h! Siinä uskoa koeteltiin, onneksi uskoimme hankkimiani tietoja ja jatkoimme matkaa.

Aikamme huipulle oli lopulta 1 h 31 min, joten ihan reippaastihan me edettiin, vaikka lopussa tuntui, että piti pysähtyä 5 m välein. Huipulle pääsy toi jälleen yhden itsensä voittamisen fiiliksen, mutta maisemat jäivät sumun vuoksi kokematta. Alas tiputtelimme hieman alle tunnin ja matkalla tsemppasimme ylöspäin tulevia, kuten meitä oli vanhaa miestä lukuunottamatta tsempattu.

Kiipeämisen jälkeen kello oli noin 12 ja näimme valtaisan ihmismäärän Machu Picchulla! Kiittelimme itseämme, että olimme jaksaneet nousta aikaisin ja vältyimme pahimmalta ruuhkalta ( lisäksi aamuisin keli on kuulema yleensä parempi, näin ei ollut meidän tapauksessamme). Ryysiksestä häkeltyneinä otimme bussit takaisin Aguas Calientesiin, väsyneinä, mutta tyytyväisinä, olihan Peruun tulemisen pääsyy nyt viimein koettu!

Paluumatka

Junamatka Aguas Calientesistä meni tyylikkäästi aikatauluissa ja alle 2 tuntiin. Pyörimme hetken Ollantaytambossa ja otimme pikkubussin takaisin Cuscoon. Cuscossa ensimmäinen prioriteettimme oli saada bussikyyti samalle illalle Icaan, jonne seuraavaksi suuntasimme. Ei muuta kuin linja-autoasemalle ja kyselemään!

Noin puolen tunnin kiertelyn jälkeen hinta-haitari oli selvillä 65 - 150 solia / hlö. Lähes kaikki liput olivat välille Cusco - Lima ja me jäisimme vain matkalla pois. Valitsimme tällä kertaa halvimman, vaikka meitä epäilyttikin ko. yhtiö (Etecsa). Kuvissa bussit olivat hyvännäköisiä ja paikkoja varatessa saimme vieläpä yläkerroksen eturivin paikat! Cool! No totuus ei ollut ihan niin hienoa, joko meidän bussimme oli hajonnut tai alusta lähtien meitä oli hivenen huijattu. Paikalle saapui vanha, yksikerroksinen bussi.

Etecsan plussat ja miinukset:
+ halpa
+ pysyimme aikataulussa suunnilleen
+ pääsimme näkemään paikallisten tapaa matkustaa, sillä bussissa oli 0 ulkomaalaista meidän lisäksi
- ei luvattua vessaa, jossa voisi hoitaa isommatkin asiat
- yöllä oli saakelin kylmä
- kapeat penkit vs. viimeksi käyttämämme halpayhtiö CIAL
- paskaa musaa ja liian kovalla koko yön
- kuski ajoi vielä kovempaa rallia mutkaisia vuoristoteitä
- ei ruokailuja (vrt. CIAL)

Kun katsoo ylläolevia listoja, niin on aika helppo todeta jälkikäteen, että 25 solia/hlö ei olisi ollut huono sijoitus yöuniin ja mukavampaan kyytiin. Suosittelemme siis esimerkiksi CIALia (tulomatkamme kyyti) tai Cruz del Suria (kallis, mutta Wifit jne). Noh, virheistä oppii ja jälleen on yhden kokemuksen rikkaampi!
Seuraavaksi Huacachina, keidas keskellä aavikkoa ja sandboarding!

Over and out,
Matti

San Salvadorissa El Salvadorissa, vai miten se nyt meni?

San Salvadorissa vietimme noin 12 tuntia ennen jatkolennon lähtöä. Pääsimme kivasti maahanmuuton läpi maksamatta, koska vierailumme oli niin lyhyt. Normaali 90 päivän turistiviisumi maksaa 10 dollaria.

San Salvadorissa fiilis oli kirjaimellisesti: ”Mikä maa, mikä valuutta?”, koska meille ei ollut oikein selvää ollaanko El Salvadorissa ja pääkaupunki on San Salvador, vai toisinpäin. Toisekseen lentokentällä ei ollut Wifiä, joten emme voineet katsoa mitä valuuttaa maassa käytetään, saati että mikä kurssi mahdollisella valuutalla on, ettei taksikuskit ensimmäiseksi koijaa meiltä puolta omaisuutta. Onneksemme huomasimme että olemme San Salvadorin kaupungissa, jossa virallinen valuutta on tuttu ja turvallinen Amerikan dollari. Cool cool cool!

Tämän selvittyä ostimme 70 dollarilla itsellemme taksikuskin koko 12 tunniksi ja lähdimme kohti keskustaa aamupalalle. Maasta tuli maisemien puolesta mieleen ensimmäinen kohteemme Laos, mutta huonon espanjankielen taitomme takia kommunikointi oli vielä vaikeampaa. Laosissa porukka kuitenkin puhui englantia! Seuraavaksi hassunhauska kuskimme vei meidät The Giant –tulivuoren kraaterille, joka oli purkautunut viimeksi 1423 vuotta sitten. Kraaterin jälkeen alkoi turistia kuumottamaan, joten Noora (espanjankielen tulkki ja virallinen matkaopas) sanoi kuskille vaan että ”Vamos a la Playa!”. Tyhmemmille tiedoksi se on se biisi ja tarkoittaa että mennään rannalle… Tähän loppuu sitten virallinen osuus. Sanotaanko vaikka näin, että sitten mentiin vaan koneeseen ja herättiin Perusta.

-Henriikka

Pyhän Franin sisco (a.k.a. San Fransisco)

Saavuimme Pyhän Franin Siscoon suoraan Las Vegasin ihmeellisestä maailmasta, joka tunnetaan myös nimellä epileptikon painajainen, kaikkineen vilkkuvine valoineen. Matka Siscoon kesti noin 10 tuntia, jonka aikana saimme ihailla Mojaven maisemia ja amerikkalaisia pikkukaupunkeja. Paikan päällä teimme tietenkin kaikki Siscon perusjutut; ajeltiin Cable Careilla, ajeltiin Golden Gatella, käytiin Pier 39 katselemassa merileijonia, syötiin Clam Showderia leipäkulhosta ja tietenkin vierailimme Alcatrazissa.

Sisco oli tyyliltään aivan kuin eri maailmasta hektisen Vegasin jälkeen. 

Kaupungista huomasi hippityylisen elämänasenteen, koska Toyota Priusten myyjät olivat miljonäärejä hybridi autojen ollessa kaupunkilaisten suosiossa. Myös samaan sukupuoleen kiintyneet ihmiset olivat erittäin näkyvä osa kaupunkia. Siscossa sattui olemaan myös St. Patrick’s Day, joten kävimme ihmettelemässä vihreitä ihmisiä kulkueen muodossa. Keskustassa kävellessä saman sukupuolen avioliittoa juhlistava kulkue käveli myös päin näköä, kun reilu 30 häämekkoon pukeutunutta miestä ja naista tepasteli vastaan. Illalla huomasimme että miljoona irlantilaista saivat meidätkin oikeaan tunnelmaan, joten piti hiukan maistella Californian maukkaita viinejä hostellin tiloissa.

Poikien toiveesta kävimme myös Piilaaksossa pyörähtämässä katsomassa kaikki peruspuljut mm. Facebook, Google, Youtube sekä kaikkien hifistelijöiden mekka, Apple. Huom. Joonas osti Fuel Bandin!

Kaiken kaikkiaan Alcatraz oli varmasti vaikuttavin kokemus Siscossa ja hintaa tälle huville kertyi vain 30 doltsua. Matka maailman kuuluisimpaan vankilaan alkoi Pier 33:lta venekyydillä saarelle. Saarella katsoimme ensimmäiseksi  videon, jossa käytiin pikaisesti läpi Alcatrazin historia vankila-ajoista ja intiaanireservaatista.  Sadan metrin ylämäkikävelyn jälkeen, johon jenkkilässä oli tietenkin myös autokuljetus, saavuimme vankilan porteille.

Aulassa saimme kuulokkeet ja palkittu audiokierros alkoi jokaisella omaan tahtiinsa. Voimme jokainen suositella kaikille tuota kierrosta, jossa entiset vartijat ja vangit kertoivat omin sanoin kokemuksistaan, tuossa aikansa karuimmassa rangaistuslaitoksessa. Kierroksen aikana pääsi eristysselleihin seisomaan, jossa jo muutaman minuutin oleskelun jälkeen alkoi ahdistamaan että kohta joku paiskaa oven kiinni ja jäät yksin pimeyteen seisomaan parin neliön koppiin. Seinistä pystyi näkemään kuinka entiset vangit, jopa 14 päivän eristyksissä olon aikana olivat ahdistuksessaan rapsutelleet rappausta irti.

Kierroksella kerrottiin myös vankilan kuuluisimmista pakoyrityksistä askel askeleelta, miten miehet olivat yrittäneet päästä karkuun ja uida niin lähellä olevaan kaupunkiin. Kolme miestä on tässä luultavasti onnistuneet, koska vieläkään ei tiedetä missä he menevät, joko ovat hukkuneet uinnin aikana tai lähteneet Meksikoon. Siscosta emme kuitenkaan lähteneet Meksikoon karkuun huonoa käytöstä, vaan jatkoimme kohti Perua El Salvadorin kautta. 

-Henriikka

What happens in Vegas stays in Vegas

Elämyksiä Amerikan malliin

Pelin jälkeisen lauantaipäivän päätimme omistaa Los Angelesin nähtävyyksille ja puolen päivän aikaan suntasimmekin automme Walk of Famelle ihastelemaan julkisuuden henkilöiden nimikkotähtiä. Katu itsessään ei ollut kovinkaan ihmeellinen, mutta ihmisvilinä ja toinen toistaan oudoimpiin asuihin pukeutuneet ihmiset saivat fiiliksen kohdalleen. Älyttömin näky oli, kun meitä vastaan käveli mies kantaen kaulallaan jäätävän isoa käärmettä, hyi hemmetti! Eipä olisi uskonut, että matkan ensimmäisen käärmeen tulen näkemään Hollywoodin keskustassa... Lisäksi kävimme tietysti kunnon turisteina kuvaamassa Hollywood kylttiä ja ajelimme Bevery Hillsissä bongailemassa hienoja taloja ja julkkiksia (valitettavasti julkkiksia ei kyllä näkynyt :( ). Uuden-Seelannin pikkukylien ja kaupunkien jälkeeen Los Angeles tuntuu valtavalta ja Wikipedian faktatietoon perustuvan faktan mukaan tämä onkin maailman kuudenneksi suurin kaupunki. 

Sunnuntaina oli vuorossa jokaisen leffafriikin unelmapäivä, Univelsal Studios. Universal Studios on toimiva sekoitus huvipuistoa, kuvauspaikkoja ja erilaisia elämyksiä elokuvamaailman parista. Amerikassa elämykset todella osataan vetää pitkälle ja kaikki yksityiskohdat otetaan huomioon. Tämän huomasi erityisesti jonottaessa laitteisiin, kun jo jonotusvaiheessa alkoi tarina, joka huipentui itse simulaattorissa, vuoristoradassa tai teatterissa. 

Ehdottomasti hienoin kokemus oli uutuus Transformes elokuviin perustuva 3D Ride. Jonottaessa tarina alkoi rakentua siitä, että osallistujat nimettiin vapaaehtoisiksi, joiden varassa on maailman pelastaminen pahoita Decepticon roboteilta. Jonotus toi meidät vuoristoradan vaunulle, joka lähti kuljettamaan 3D teknologialla luotujen maisemien läpi toinen toistaan hurjempiin kohtauksiin, jossa Transformers-elokuvien hahmot ottivat mittaa toisistaan ja yrittivät tuhota meidän "aluksen".  Uskomatonta, mitä kaikkea nykyteknologialla voi luoda, sillä kaikki tuntui todella aidolta, vaikka kokoajan mielessään tiesi ettei mikään ole todellista. Yhdessä kohdassa tipuimme kerrostalon katolta ja teki mieli laittaa silmät kiinni ja mahasta otti enemmän kuin parhassakkaan vuoristoradassa, vaikkemme todellisuudessa liikkuneet kuin alle metrin. Parhaiten kokemusta kuvaa se, että olimme osa elokuvaa, päähenkilöinä. Jos tulevaisuudessa elokuvat tulevat olemaan tälläisiä niin huhhuh. 

Kokoknaisuutena Universal Studios oli todella hieno kokemus ja ehdottomasti maksamiemme dollarien arvoinen elämys. Loput Los Angelesin päivistä pystyikin näiden kokemusrikkaiden päivien jälkeen hyvällä omalla tunnolla omistamaan shoppailulle outleteissa ja rinkan viimeisten tyhjien kohtien täyttämiselle. Seuraavana vuorossa onkin Las Vegas!

 - Heidi ja Anni

Dreams come true - Ducks vs. Flames at Honda Center

"Synttärisankari ei voisi toivoa parempaa tapaa viettää merkkipäiväänsä! Itse olen haaveillut Teemun  ja ylipäätään NHL matsin näkemisestä seitsemänvuotiaasta asti. Täytyy kyllä myöntää, että kun Ducksien tunnari alkoi soimaan ja yleisö nousi taputtamaan suosikkiensa kunniaksi heidän saapuessa jäälle, rupesin itsekin tajuamaan tilanteen todellisuuden. Ja, kun näin Selanne-nimen ja kasin oli herkistyminen lähellä. Huikeaa settiä!" - Matti Ikäläinen 25 v.

Innoissaan?

Päivä alkoi rauhallisesti hostellin vaihdolla. Opimme saapumispäivästä sen verran, että liikenne Losissa on paikoittain todella ruuhkaista ja hidasta. Matsi alkoi Anaheimin Honda Centerissä klo. 19:30 emmekä missään nimessä halunneet myöhästyä, joten lähdimme ajelemaan Venice Beachilta jo puoli neljän maissa. Kerkesimme hyvissä ajoin paikalle ( itse asiassa olimme kaksi tuntia etuajassa :D) ja suuntasimme Honda Centerin alakertaan Ducksien fanistoreen.

Honda Center

Home of the Ducks

Storessa huomasi Selänteen "jumalallisuuden". Kasilla numeroituja tuotteita oli reilusti eniten ja Selänne oli ainut pelaaja, josta oli tehty pehmolelunukkeja. Käsittämätöntä! On se oikeasti kova jätkä paikallisillekin!
Synttärisankari oli valmistautunut ostamaan Selänteen pelipaidan (olihan hän kaavaillut sen ostoa jo vuodenpäivät), mutta hinta (245 $) sai miehen toisiin aatoksiin.....toistaiseksi.

Vielä oli reilusti aikaa jäljellä, joten kävelimme viereiseen panimoravintolaan nostattamaan fiilistä ruoan ja olusen merkeissä. Nautiskelun jälkeen alkoi porukassa havaita pieniä innostuksen ja odotuksen merkkejä. Kello alkoi lähenemään kuutta , joten suunnistimme jäähallia kohti. Tuntia aikaa lämmittelyiden alkuun ja huomasimme, että joku muukin oli löytänyt tiensä hallille. Pieni vinkki turvatarkastukseen liittyen: reppuja tai laukkuja ei saa viedä sisälle, ainoastaan pienet naistenlaukut sallittiin. Tai kyllä miestenkin versiot ois varmaan sallittu, jos joku sellasen ois omistanu ;)

Turvatarkastuksen jälkeen oli meillä miehillä jäljellä enää yksi must-juttu: kuva Ducksien chiippareiden kanssa. Done! Ja nyt etsimään paikkoja. Matti oli varannut paikat hintaan 81 $ kipale ja tämä sisälsi vielä hodari & olut combon.  Tästä vinkkelistä saimme siis seurata tähän astisen elämäni hienointa jääkiekkomatsia. Ei paha!

Vähän hymyilyttää =)

Näiltä paikoilta kelpasi katsella peliä!

Aikaa oli vielä 45 minuuttia ja istahdin alas. Mutta hetkinen, missä Matti on? Lähdin etsimään miestä paikasta, joka juolahti ensimmäisenä mieleeni: Ducksien fanistoresta! Ovella törmäsin mieheen, joka puhisi ja ähki sekavanlaisen oloisesti myyden itselleen ostosta, jonka oli jo tehnyt. Tiesin mitä oli tapahtunut.

"Pakkohan se oli ostaa, oon sitä niin kauan mehustellu. Ja myyjäkin sano, että kerkeevät painaa sen ehkä pelin alkuun mennessä. Pakkohan se oli ostaa. Huhhuh!!!"

Istuudumme jännittyneenä paikoille odottamaan lämmittelyjen alkamista. Musa pauhaa ja Calgary Flamesin pelaajat luistelevat jäälle. Koko halli buuaa! Sitten juontaja aloittaa: "Ladies and gentleman, please let's welcome to the ice our own Anaheeeiiim Duuuuuuucks!" Ja koko halli räjähtää! Selänne luistelee kentälle aivan etummaisten joukossa. Pyyhin silmiä ja nielaisen voimakkaasti. Varmaan meni joku roska silmään. Odotuksen luomaa jännitystä ei voi sanoin kuvailla. Hieno matsi tulossa!

Teemu vauhdissa.

Kipperi ;)

Vartti lämmittelyistä ja joukkueet kuulutetaan uudelleen kentälle. Nyt se halli vasta oikeasti räjähti! Kansallislaulut alta pois ja peli on valmis alkamaan. Duckseilla kentällisissä kolme suomalaista : kakkoskentässä Teemu, kolmosessa Saku ja puolustuksessa Lydman. Flamesilla maalissa Miikka Kiprusoff. Kiekko tippuu jäähän ja peli alkaa. Kaksi minuuttia ehtii kulua, kun saadaan ekan kerran tuulettaa. 1-0, mikä alku! Syöttäjänä kukas muukaan kun Saku Koivu.

Koko peliä en tässä koosta, mutta yleisesti voi sanoa, että jännitystä ja vauhdikkaita tilanteita riitti. Teemu pelasi tyylilleen uskollisena, mutta tällä kertaa jäi pisteet saamatta. Saku taasen jakeli yhtenään toinen toistaan parempia syöttäjä ja kolmoskenttä oli ylivoimaisesti Ducksien paras kenttä. Suurin yllättäjä suomalaiskatsojille oli kuitenkin Ducksien maalilla: ruotsalainen ex-imuri, Victor Fasth. Aivan käsittämätön maalivahti! Varsinkin ensimmäisen  erän lopussa tuntui siltä, että Fasth pelasi kahden puolustajan ja maalivahdin paikkaa. Viimeiset sekuntit kellossa ja summeri pärähtää. Ducksit voittaa 4-0! Täysin odotukset täyttävä, osaltaan ne jopa ylittävä matsi!

Hätäisimmät nousivat heti ylös ja läksivät astelemaan ovia kohti. Jäätiin Masan kanssa vielä paikoille fiilistelemään ja bongattiin siinä istuessa Ducksien maskotti Wild Wing. Lamppu syttyi molempien päiden päälle: pakko päästä kuvaan maskotin kanssa! Ensin on ajatus ja näin saimme huikealle kokemukselle arvoisensa päätöksen. Ehdottomasti yksi reissun kohokohdista.

Wild Wing ja tyytyväiset pojat.

Nyt voimme vain toivoa, että taskussa on lisää unelmia ja haaveita, joita voimme lähteä tavoittelemaan....check, löyty! Nokka kohti uusia seikkailuja!

- Tommi ja Matti